lauantai 13. lokakuuta 2012
tiistai 21. elokuuta 2012
Kuulumisia
Mio täytti eilen 10 kuukautta. Jotenkin tuntuu että aika vain katoaa johonkin. Aivankuin eilen olisimme vasta tulleet synnäriltä kotiin pienen paketin kanssa.
Pituutta pienellä miehellä on 77cm ja painoa 9kg 390g.
Me ollaan jo hetken asuttu tässä isommassa asunnossa, mutta vieläkin tuntuu ettei tämä ole minun koti. Pikkuhiljaa saannut asioita enemmän kohdalleen mutta. En tiedä onko se tämä tilan paljous, vai se ettei lattiassa ole laminaattia vaiko keittiön punaiset kaakelit? Vai nämä kaikki yhdessä.
Oma äitiyslomani loppui, minun piti palata töihin mutta surkeiden sattumusten sarjan jälkeen jäin kotiin kotihoidon tuelle. Hain kouluun josta tosin tuli hylkäävä päätös. Noh, ensivuonna uudestaan.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012
Heija
Oivoi. Taas on aikaa vierähtänyt, ollaan keretty muuttamaan isompaankin asuntoon ja sairasteltu. Oon ollut tosi väsynyt ja koska konekkin on rikki, niin tästä tulee lyhyt teksti taas.
Mutta kuvia kuvia!
Mutta kuvia kuvia!
tiistai 5. kesäkuuta 2012
5.6
Radiohiljaisuuden voisi taas kerran katkaista.
Olin tuossa sinuiitti-vti-korvatulehdus-flunssa taudissa viikon verran ja Miokin oli aika räkäinen.
Muuten ollaan vain oltu. Perhtyön kotipalvelu on käynnyt välillä katsomassa Mioo kun olen itse ollu asioilla, ihan piristävä välillä saada tunnin hengähdys koska muutenhan olen aivan kokoajan Mion kanssa kaksin ja kannan aivan kaiken vastuun.
Itselläni on ollut hiukan vaikeat olot. En tiedä onko tuo juuri asennettu hormonikierukka yksi tekijä joka saa mielialan heittelemään urakalla. Jotenkin kokoajan todella herkillä. Viikonloppu oli ehkä pahin lukiessa sosiaalisesta mediasta valmistujaista. Tämän piti olla minun vuoteni kanssa.
Mutta elämä menee eteenpäin, kyllä minäkin vielä valmistun sairaanhoitajaks. Aikanaan. Nyt keskityn vain tuohon rakkaaseni.
Mio on kehittynyt aivan huimasti, konttaa kuin vanha tekijä, nousee seisomaan ja tänään otti pienen pieniä askelia tukea vasten. Pituutta ja painoakin on varmasti tullut huimasti. Mun vauvani ei ole enään pieni sylivauva vaan iso poika jo. Apua.
Ehkä keksin ensikerralle jotain järkevämpää asiaa.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012
lauantai 19. toukokuuta 2012
torstai 17. toukokuuta 2012
17.5
Maanantain kirjoitus oli ajastettu. Sunnuntai-iltainen huonovointisuus iski kunnon taudiksi. Olen ollut ihan vuoteen oma. Heikottaa, kuumetta, ihankuin joku olisi ajanut jyrällä päälle, käheä ääni ja vaikka mitä.
Kävin tänään lääkärissäkin, tosin lääkäriä en nähnyt ja hoitaja oli sitämieltä että angiinaa se vain on. Itse en usko angiinaan vaan luulen kyseessä olevan flunssa, poskiontelotulehdus ja vti.
Onneksi äiti on ollut hoitamassa Mioo joten olen saannut levättyä. Ehkäpä tämä tästä taas, positiivisesti kun ajatellaan.
Ainiin, Mio nousi tänään jalkojani pitkin seisomaan, niin iso poika jo! <3
Mio ja kummitäti helmikuussa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)