Pientä hiljaiseloa. Tää pikkuäiti oli lauantaina pikkujouluissa ja sen jälkeen on ollut Mion kanssa vähän vaikeat yöt joten itse en ole hirveästi jaksanut tehdä mitään.
Mio on nyt viikon ajan kitissyt nukkumaan mentäessä ja viimeiset pariyötä ollaan valvottu monen monta tuntia kitisten ja itkien, välillä oikein sydäntä kirpaisee kuulla kun pieni itkee. Yritin tänään kysellä neuvolasta neuvoa mutta siellä ei oikein sanottu mitään. Muutaman ihmisen kanssa asiaa pohtinut ja miettinyt vaihtoehtoja. Olisiko se koliikkia? Toisaalta me ei itketä niin paljon kuin koliikkiin vaadittaisiin. Entäs sitten refluks? Ehkä voisikin, toisaalta itkuu tapahtuu vain yöllä. Maitoallergiaa en usko koska iho-oireita ei ole. Tai sitten vain kasvukipuja, lapsihan kasvaa nukkuessaan ja kun päivät nukutaan paljon, niin illalla tekee kipeää.
Aloitettiin kyllä syömään cuplatonia jos se helpottaisi. Ja vaihdettiin d-tipat öljypohjaisesta vesipohjaan.
Meillä oli tänään Mion lääkäri ja minun jälkitarkistus. Mittoja 1kk ja 9 päivän iässä oli 57cm ja 4395g. Iso poika jo, ei ihme jos tekee kipeää kun pituutta tullut 8 senttiä kuukaudessa.
Nyt unille kun poika juuri nukahti, saa itsekkin nukuttua.
tiistai 29. marraskuuta 2011
perjantai 25. marraskuuta 2011
Äidin kulta
Kuvia Miosta hänen ensinmäisistä elinpäivinään
Mio tädin/sylikummin sylissä
Pienellä miehellä iso tutti
Syönnin jälkeen tuli uni
Meillä syötiin juuri ja nyt poika nukkuu taas, äiti kukkuu kun jännittää huomista tatuoimista, lapaluuhun tatuoidaan äidin kullan nimi ja syntymäaika
 |
| Ikää 1h |
 |
 |
| Ensinmäistä kertaa äidin sylissä |
 |
Mio tädin/sylikummin sylissä
Pienellä miehellä iso tutti
Meillä syötiin juuri ja nyt poika nukkuu taas, äiti kukkuu kun jännittää huomista tatuoimista, lapaluuhun tatuoidaan äidin kullan nimi ja syntymäaika
torstai 24. marraskuuta 2011
24/11
Eilen oli huipakka päivä, vaunulenkin aikana päätin tarkistaa tilin saldon ajatuksella "varmaan kymmenen senttiä ". Yllätys oli mukava kun äpäivärahat olivat tulleet, muistin että maksupäivä olisi ollut vasta perjantaina.
Kiireenvilkkaa kotiin ja Mio äidille hetkeksi, minulla oli tasan 2 farkut jotka toiset tippuvat jalasta kokoajan ja toiset revenneet mukavasti joten uusille tuli tarvetta. Olen tykästynyt Lindexiin josta löydän melkein aina itselleni housut, niin myön eilen kaksin kappalein, matkaan tarttui myös yksi ihan perus pitkähihainen ja flanellipaita/mekko, Miolle pitkähihainen ja sukkahousut.
Ostosten jälkeen lähdimme äitini ja Mion kanssa katsomaan siskoani toiselle paikkakunnalle missä hän on. Vierailun jälkeen piipahdimme vielä kaupoilla hakemassa karvakorvalle ruokaa.
Luulin illalla saanneeni Mion nukahtamaan jo kahdeltatoista omaan sänkyyn mutta ei, tulin alakertaan tekemään itselleni leipää mutta se keskeytyi kun Mio heräsi. Pienen oli niin vaikea nukahtaa illalla, ei kelvannut tutti, ei maito, sylissä rauhoittu hetkeksi mutta taas kitinä jatkui. Lopulta puin pojan ja pakkasin hänet autoon mutta ei siitäkään tullut mitään, käännyin ensinmäisissä liikennevaloissa takaisin kotiin kun Mion itku teki itsellenikin niin pahaa.
Lopulta kolmenaikaan poitsu nukahti sänkyyni josta varovasti siirsin hänet omaan vuoteeseen, laitoin vielä varmuudenvuoksi sellaisen vedettävän pehmosoittimen päälle kun Mio siitä musiikista pitää.
Kolmesta nukuttiin seitsemään ja siitä vielä syönnin jälkeen melkein kahteentoista.
Lapsen isän uusi nainen laittoi viestiä joka sai veren kiehumaan. En vain voi ymmärtää heidän aattelutapaansa.
Mutta nyt laatuaikaa pienen kullan kanssa
Kiireenvilkkaa kotiin ja Mio äidille hetkeksi, minulla oli tasan 2 farkut jotka toiset tippuvat jalasta kokoajan ja toiset revenneet mukavasti joten uusille tuli tarvetta. Olen tykästynyt Lindexiin josta löydän melkein aina itselleni housut, niin myön eilen kaksin kappalein, matkaan tarttui myös yksi ihan perus pitkähihainen ja flanellipaita/mekko, Miolle pitkähihainen ja sukkahousut.
Ostosten jälkeen lähdimme äitini ja Mion kanssa katsomaan siskoani toiselle paikkakunnalle missä hän on. Vierailun jälkeen piipahdimme vielä kaupoilla hakemassa karvakorvalle ruokaa.
Luulin illalla saanneeni Mion nukahtamaan jo kahdeltatoista omaan sänkyyn mutta ei, tulin alakertaan tekemään itselleni leipää mutta se keskeytyi kun Mio heräsi. Pienen oli niin vaikea nukahtaa illalla, ei kelvannut tutti, ei maito, sylissä rauhoittu hetkeksi mutta taas kitinä jatkui. Lopulta puin pojan ja pakkasin hänet autoon mutta ei siitäkään tullut mitään, käännyin ensinmäisissä liikennevaloissa takaisin kotiin kun Mion itku teki itsellenikin niin pahaa.
Lopulta kolmenaikaan poitsu nukahti sänkyyni josta varovasti siirsin hänet omaan vuoteeseen, laitoin vielä varmuudenvuoksi sellaisen vedettävän pehmosoittimen päälle kun Mio siitä musiikista pitää.
Kolmesta nukuttiin seitsemään ja siitä vielä syönnin jälkeen melkein kahteentoista.
Lapsen isän uusi nainen laittoi viestiä joka sai veren kiehumaan. En vain voi ymmärtää heidän aattelutapaansa.
Mutta nyt laatuaikaa pienen kullan kanssa
tiistai 22. marraskuuta 2011
22/11/11
Yhdestä puusta meidät veistettiin
Päästä varpaisiin
Päästä varpaisiin
Meillä on ollut tänään vähän känkkäpäivä, yöllä nukahtaminen oli vaikeaa ja sitten herättiin 5 aikaan eikä nukahdettu enään, meinasi itsellekkin tulla jo epätoivo kun ei saannut pientä rauhoittumaan.
Vein pojan alakertaan äidinviereen että itse pääsin hetkeksi tankkaamaan ja käymään vessassa, tällävälin poitsu sitten nukahti. Tietenkin itseäni ei enään väsyttänyt vaikka huono yö olikin.
Päivällä pieni känkkä on ollut kokoajan päällä, iltaakohden se on onneksi jo laantunut.
Isovanhempani kävivät meillä nimipäiväkahvillani jonka jälkeen pistettiin Mion kanssa pötkölleen ja nukahdettiin. Itse nukuin muutaman tunnin ja äitini oli ottanut Mion, syöttänyt pojan ja vaihtanut vaipan. Salkkareiden jälkeen käytiin taas suihkussa ja nyt poika nukkuu joten äidillä on omaa aikaa.
Onneksi Mio on ihanan rauhallinen poika normaalisti, on tyytyväinen lapsi. Tänään on nyt vain ollut poikkeava päivä.
Lapsen kanssa on innostunut lenkkeilystä, ennen raskautta olin tosi laiska käymään lenkillä mutta jotenkin nyt se tuntuu mukavalta kun saa lykkiä vaunuja eteenpäin napit korvilla. Olen saannut kaikki raskauden aikana tulleet 10 kiloa poiskin jo. Vieläkun saisi toiset 10 pois (:
Mua vähän harmittaa kun en pysty enään imettämään. Synnytyksen jälkeen maitoa lähti tulemaan kuin Valion meijeriltä mutta sitten se loppui viikko sitten kuin seinään, ei tule sitten yhtään. On kurja kun ei saa tarjota lapselleen sellaista ravintoa joka hänelle olisi sitä parasta. Kun meillä korvikkeen juonti vie ilmaa mahaa. Tosin ongelma saattaa myös olla meidän pulloissa, olen huomannut että Ainun tuttipullot ovat todella huonoja vaikka meilläkin on sellaiset koliikkiversio pullot jonka pitäisi päästää ilmaa ulos.
Olen ostanut yhden Tommee Tippee pullon josta olen tykännyt, samoin Mio. Päästää ilmat hyvin pois ja on muotoiltu muistuttamaan rintaa. Pitää hakea muutama kappale lisää noita ja heivata Ainut jonnekkin kauas pois.
Olen ajatellut seuraaviksi kirjoittavani ainakin seuraavista aiheista
* Ristiäiset
* Ristijäislahjat
* Lempi bodyt/potkarit/hupparit/housut
* Ja tietenkin Mion ensinmäisestä elinkuukaudesta ja tulevista ajoista.
Kai sitä voisi ottaa rennosti ja kerätä voimia jos tämäkin ilta on vaikea, mutta ollaan positiivisia ja toivotaan että Mio on tänäiltana oma rauhallinen itsensä.
maanantai 21. marraskuuta 2011
0919 pm
Äidin kulta nukkuu taas joten äiti pääsee kirjoittelemaan.
Tultiin juuri suihkusta, meillä on kyllä amme vauvalle mutta ei sopivaa tasoa/jalkoja että saisi myös itselleen hyvän asennon kylvetystä varten joten suihku tuntuu helpommalta. Muru vain tiukasti syliin ja suihkun alle.
Viimeinen raskausmahakuva 38+5
Oli se raskaus joltain osalta myös ihanaa, kuten nähdä mahan kasvavan ja tietävän että kultanikin kasvaa. Ja ne potkut, ensinmäiset potkut olivat kuin perhosen lepatus jotka voimistuivat. Tosin välillä olo oli epämukava pojan potkiessa kylkiluita.
Meillä oli tapana potkia aina nukkumaan mennessä niin että koko maha möyri.
Voisin kertoa jotain synnytyksestä.
En synnyttänyt tavallisesti alateitse vaan Mio otettiin ulos keisarileikkauksella.
En tietoisesti jännittänyt leikkausta hirveästi mutta alitajunta sitäkin enemmän, leikkausta edeltävänä yönä en saannut nukuttua melkein ollenkaan.
Leikkauspäivä oli 20/10, menimme aamulla puoli 8 sairaalalle äitini kanssa, halusin äitini mukaan synnytykseen. Äitini kuitenkin on minulle se tärkein henkilö ikinä.
Sairaalassa menin heti vuodeosastolle jossa leikkausta alettiin valmistelemaan, laitettiin katetri, tippa, verenpainetta mitattiin ja juuri ennen leikkaussaliin menoa annettiin joku antibotti.
Leikkaussalissa leikkaava lääkäri kyseli aikaisemmista leikkauksista ja anesteesilääkäri kertoi puudutuksesta ja sitten alettiinkin toimiin. Tässävaiheessa minua alkoi paleltamaan todella paljon, oli vaikea pysyä paikalla kun puudutusta laitettiin, tärisin niin paljon.
Asiaa ei yhtään auttanut että ennen puudutusta selkäni pestiin ja desifiotiin kylmällä nesteellä.
Anesteessialääkäri alkoi etsimään selkärangasta kohtaa josta puudutus saadaan menemään, sairaanhoitaja veti jalkojani koukkuun että saatiin selkärankaa paremmin näkymiin. Olo oli aika tuskainen pienessä sikiöasennossa ison mahan kanssa anesteessialääkärin painellen voimakkaasti selkää.
Lopulta paikka löydettiin ja puudutus aloitettiin, neulan lävistäessä hermoja tuntui kuin koko keho olisi saannut ison sähköiskun, pian puudutusaine oli laitettu ja minut käännettiin selälleni, kädet "sidottiin" sänkyyn kiinni ja sermi asennettiin. En tuntenut oikeaa jännitystä mutta huomasin jännitykseni siitä kun puhun kuin papupata.
Anesteessialääkäri varmisti kylmällä lapulla painellen että puudutus oli varmasti alkanut, olo oli aika höntti kun rintojen alapuolelta ei tuntenut kehoaan, minulla oli tuolloin vielä pieni yskä ja yskiminen oli todella vaikeaa puudutettuna. Onneksi äitini sai tulla saliin kanssani, se oli minulle tärkeää.
Itse leikkaus aloitettiin 11.04, kipua en tuntenut mutta erilaisia muita tuntemuksia, ihankuin alakroppani olisi ollut vuoristoradassa, tuntui kun jalat olisivat heiluneet puolelta toiselle.
11.07 lääkäri kertoi että poikahan sieltä tuli, sitten kuulin pikkuiseni ensinmäisen rääkäisyn ja kyyneleethän siinä nousivat silmiin, tai nousivat ja nousivat, itkin valtoimenaan.
Sain pienen vilauksen pojasta nähdä ennenkuin kätilö vei hänet putsattavaksi, äitini otti kuvia ja tuli minulle niitä näyttämään, anesteessialääkäri seurasi vointia ja lopulta kätilö toi pojan ihan lähelleni, syliin en poikaa voinnut ottaa mutta pienesti sain kultaa koskettaa ja ihailla ennenkuin kätilö ja äiti lähtivät takaisin osastolle. Minua alettiin paikkaamaan takaisin kiinni. Tikkejä tuli 3 eri kerrokseen, 2 sisäkerroksessa sulavat tikit ja päälimmäisessä ihokerroksessa komisti 4 tikkiä.
11.25 minut vietiin heräämöön seurantaan, hoitaja seurasi verenpainettani, sykettä ja saturaatiota, pian huomasin että pystyn liikuttamaan jo varpaitani. Pian tuli pieni huono olo joka on kuulemma ihan normaalia, siihen sain pahoinvointilääkettä.
Anesteessialääkäri tuli vielä kerran tarkistamaan vointini ja leikkaava lääkärikin tuli kertomaan leikkauksesta.
Koko heräämöajan olin aivan väsynyt, tietty kun jännitys on lauennut. Sain myös kunnon lämpöpeiton paleluun joka toi myös raukeata oloa.
Äidin eräs ystävä kävi minua katsomassa heräämössä kun on sairaalan työntekijä, hän toi onnittelukortin ja pikkuiselle pienen nallen.
Osastolle pääsin takaisin kahden aikaan jolloin sain heti pienen rinnalleni syömään. Heräämössä oloni aikana äitini oli saannut kylvettää Mion ja viettää hänen kanssaa Mummi-poika laatuaikaa.
Oli taivaallista saada oma pieni rakas poikani rinnalle.
2 ensinmäisen päivän aikana sain todella vahvoja kipulääkkeitä 3 kertaa vuorokaudessa koska olo oli aika kipeä. Sain tosin jo torstai-iltana luvan lähteä liikkumaan pieniä matkoja (vessa-sänky) jotta parantuminen lähtee kunnolla käyntiin.
Ensinmäisten päivien suihkureissut olivat aika tuskallisia, ihan kuin olisi Mount Everestiä kiivennyt.
Pikkuhiljaa liikkuminenkin lähti sujumaan jonkunlaisesti ja olokin alkoi olemaan parempi, vahvoja kipulääkkeitä ei tarvittu enään niin paljoon.
Kotiin sairaalasta pääsimme pikkuisen kanssa 25/10 joka oli hyvin kaunis, aurinkoinen syyspäivä. Koska kyseessä oli kuitenkin iso leikkaus, en saannut ensinmäisinä viikkoina nostaa pojan painoa enemmän enkä todellakaan rehkiä mitään erikoisia.
Nyt kuukausi leikkauksen jälkeen olo on hyvä, haava on parantunut todella hyvin ja olo on kuin enne, pystyn liikkumaan kuten ennen, mihinkään ei satu ja haavaa ei edes huomaa.
En kadu että valitsin keisarileikkauksen vaikka muutama päivä teki kipeää, oli se kaikki tämän ihanan pojan arvoista. Olen miettinyt että jos joskus tulevaisuudessa tulen saamaan vielä toisen lapsen, haluanko, hänetkin keisarileikkauksella vai uskaltaisinko koittaa alatiesynnytystä. Noh, vielä ei ole aika miettiä sitä. Se on tulevaisuuden asia.
Poika nukkuu vieläkin, tosin kävimme tässä kirjoittelun välissä kävimme hakemassa äitini kotiin lääkäristä. Jos sitä juttelisi vielä hetken naamakirjassa ystävän kanssa ennenkuin Mio herää taas syömään (:
Tultiin juuri suihkusta, meillä on kyllä amme vauvalle mutta ei sopivaa tasoa/jalkoja että saisi myös itselleen hyvän asennon kylvetystä varten joten suihku tuntuu helpommalta. Muru vain tiukasti syliin ja suihkun alle.
Oli se raskaus joltain osalta myös ihanaa, kuten nähdä mahan kasvavan ja tietävän että kultanikin kasvaa. Ja ne potkut, ensinmäiset potkut olivat kuin perhosen lepatus jotka voimistuivat. Tosin välillä olo oli epämukava pojan potkiessa kylkiluita.
Meillä oli tapana potkia aina nukkumaan mennessä niin että koko maha möyri.
Voisin kertoa jotain synnytyksestä.
En synnyttänyt tavallisesti alateitse vaan Mio otettiin ulos keisarileikkauksella.
En tietoisesti jännittänyt leikkausta hirveästi mutta alitajunta sitäkin enemmän, leikkausta edeltävänä yönä en saannut nukuttua melkein ollenkaan.
Leikkauspäivä oli 20/10, menimme aamulla puoli 8 sairaalalle äitini kanssa, halusin äitini mukaan synnytykseen. Äitini kuitenkin on minulle se tärkein henkilö ikinä.
Sairaalassa menin heti vuodeosastolle jossa leikkausta alettiin valmistelemaan, laitettiin katetri, tippa, verenpainetta mitattiin ja juuri ennen leikkaussaliin menoa annettiin joku antibotti.
Leikkaussalissa leikkaava lääkäri kyseli aikaisemmista leikkauksista ja anesteesilääkäri kertoi puudutuksesta ja sitten alettiinkin toimiin. Tässävaiheessa minua alkoi paleltamaan todella paljon, oli vaikea pysyä paikalla kun puudutusta laitettiin, tärisin niin paljon.
Asiaa ei yhtään auttanut että ennen puudutusta selkäni pestiin ja desifiotiin kylmällä nesteellä.
Anesteessialääkäri alkoi etsimään selkärangasta kohtaa josta puudutus saadaan menemään, sairaanhoitaja veti jalkojani koukkuun että saatiin selkärankaa paremmin näkymiin. Olo oli aika tuskainen pienessä sikiöasennossa ison mahan kanssa anesteessialääkärin painellen voimakkaasti selkää.
Lopulta paikka löydettiin ja puudutus aloitettiin, neulan lävistäessä hermoja tuntui kuin koko keho olisi saannut ison sähköiskun, pian puudutusaine oli laitettu ja minut käännettiin selälleni, kädet "sidottiin" sänkyyn kiinni ja sermi asennettiin. En tuntenut oikeaa jännitystä mutta huomasin jännitykseni siitä kun puhun kuin papupata.
Anesteessialääkäri varmisti kylmällä lapulla painellen että puudutus oli varmasti alkanut, olo oli aika höntti kun rintojen alapuolelta ei tuntenut kehoaan, minulla oli tuolloin vielä pieni yskä ja yskiminen oli todella vaikeaa puudutettuna. Onneksi äitini sai tulla saliin kanssani, se oli minulle tärkeää.
Itse leikkaus aloitettiin 11.04, kipua en tuntenut mutta erilaisia muita tuntemuksia, ihankuin alakroppani olisi ollut vuoristoradassa, tuntui kun jalat olisivat heiluneet puolelta toiselle.
11.07 lääkäri kertoi että poikahan sieltä tuli, sitten kuulin pikkuiseni ensinmäisen rääkäisyn ja kyyneleethän siinä nousivat silmiin, tai nousivat ja nousivat, itkin valtoimenaan.
Sain pienen vilauksen pojasta nähdä ennenkuin kätilö vei hänet putsattavaksi, äitini otti kuvia ja tuli minulle niitä näyttämään, anesteessialääkäri seurasi vointia ja lopulta kätilö toi pojan ihan lähelleni, syliin en poikaa voinnut ottaa mutta pienesti sain kultaa koskettaa ja ihailla ennenkuin kätilö ja äiti lähtivät takaisin osastolle. Minua alettiin paikkaamaan takaisin kiinni. Tikkejä tuli 3 eri kerrokseen, 2 sisäkerroksessa sulavat tikit ja päälimmäisessä ihokerroksessa komisti 4 tikkiä.
11.25 minut vietiin heräämöön seurantaan, hoitaja seurasi verenpainettani, sykettä ja saturaatiota, pian huomasin että pystyn liikuttamaan jo varpaitani. Pian tuli pieni huono olo joka on kuulemma ihan normaalia, siihen sain pahoinvointilääkettä.
Anesteessialääkäri tuli vielä kerran tarkistamaan vointini ja leikkaava lääkärikin tuli kertomaan leikkauksesta.
Koko heräämöajan olin aivan väsynyt, tietty kun jännitys on lauennut. Sain myös kunnon lämpöpeiton paleluun joka toi myös raukeata oloa.
Äidin eräs ystävä kävi minua katsomassa heräämössä kun on sairaalan työntekijä, hän toi onnittelukortin ja pikkuiselle pienen nallen.
Osastolle pääsin takaisin kahden aikaan jolloin sain heti pienen rinnalleni syömään. Heräämössä oloni aikana äitini oli saannut kylvettää Mion ja viettää hänen kanssaa Mummi-poika laatuaikaa.
Oli taivaallista saada oma pieni rakas poikani rinnalle.
2 ensinmäisen päivän aikana sain todella vahvoja kipulääkkeitä 3 kertaa vuorokaudessa koska olo oli aika kipeä. Sain tosin jo torstai-iltana luvan lähteä liikkumaan pieniä matkoja (vessa-sänky) jotta parantuminen lähtee kunnolla käyntiin.
Ensinmäisten päivien suihkureissut olivat aika tuskallisia, ihan kuin olisi Mount Everestiä kiivennyt.
Pikkuhiljaa liikkuminenkin lähti sujumaan jonkunlaisesti ja olokin alkoi olemaan parempi, vahvoja kipulääkkeitä ei tarvittu enään niin paljoon.
Kotiin sairaalasta pääsimme pikkuisen kanssa 25/10 joka oli hyvin kaunis, aurinkoinen syyspäivä. Koska kyseessä oli kuitenkin iso leikkaus, en saannut ensinmäisinä viikkoina nostaa pojan painoa enemmän enkä todellakaan rehkiä mitään erikoisia.
Nyt kuukausi leikkauksen jälkeen olo on hyvä, haava on parantunut todella hyvin ja olo on kuin enne, pystyn liikkumaan kuten ennen, mihinkään ei satu ja haavaa ei edes huomaa.
En kadu että valitsin keisarileikkauksen vaikka muutama päivä teki kipeää, oli se kaikki tämän ihanan pojan arvoista. Olen miettinyt että jos joskus tulevaisuudessa tulen saamaan vielä toisen lapsen, haluanko, hänetkin keisarileikkauksella vai uskaltaisinko koittaa alatiesynnytystä. Noh, vielä ei ole aika miettiä sitä. Se on tulevaisuuden asia.
Poika nukkuu vieläkin, tosin kävimme tässä kirjoittelun välissä kävimme hakemassa äitini kotiin lääkäristä. Jos sitä juttelisi vielä hetken naamakirjassa ystävän kanssa ennenkuin Mio herää taas syömään (:
21/11/11
"Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen"
Tällä tarinalla on kaksi päähenkilöä, pieni Mio poika ja Cilya. Olet minulle ainutlaatuinen, kaunis ja niin rakas että haluan jakaa sen muidenkin kanssa.
Olen siis Cilya, 20-vuotias yksinhuoltaja äiti pienelle 1kk ikäiselle Mio pojalle. Haluan jakaa ajatuksiani ja Mion kasvamista muillekkin. Olen huono kirjoittamaan päiväkirjaa mutta blogiin saan kirjattua muistoksi kaikkea sitä ihanaa mitä tulen kokemaan tuon pienen miehen kanssa.
Tämä pienimies ei ollut suunniteltu tapaus, mutta sitäkin enemmän rakastettu lapsi. Mion isä ei olisi halunnut lasta pitää mutta minä pidin pääni, ei minusta olisi ollut aborttiin ja lapsen syntymän jälkeen on kaduttanutkin että joskus edes ajattelin sitä. Kyllä tämä pieni mies on minun elämäni paras asia, tunnen itseni ehjäksi ja kokonaiseksi, onnelliseksi ja iloiseksi. Tunnen olevani täynnä rakkautta ja hellyyttä.
Raskaus selvisi itselleni aika myöhäisessä vaiheessa ollessani viikolla 15. Nyt mietittynä tuntuu tyhmältä etten aikaisemmin tajunnut asiaa. Vasta siinävaiheessa kun aamupahoinvoinnit alkoivat alkoi päässäni raksuttaa että hei, olenkohan raskaana.
Olen aina ihmetellyt miten kaikkien mielestä raskaus on niin ihanaa aikaa. Olihan se tietty omilta osiltaan mutta suurimmaksi osaksi aika tuskaa, raskauteni oli muutenkin aika vaikea. Kärsin todella pahoista ja voimakkaista aamupahoinvoinneista, työni ja kasvava mahani tappoivat selkääni joten jouduin jäämään sairaslomalle jo elokuun puolessa välissä.
Viikon 25 jälkeen alkoi armoton närästys joka kesti loppuraskauteen asti. Hemoglobiinikin tippui alhaisiin lukemiin ja jouduin syömään rautalääkitystä. Mielialat vaihtelivat todella paljon ja olinkin aika kärttyinen. Lapsen isä stressasi yms.
22+2 ja 24+5
Puolivaiheilta alkoi supistelut jotka paheni loppuun mennessä, maha oli supistuksista kovana melkein kokoajan ja pienikin rehkiminen ja tekeminen sai kunnon supistuksia aikaan, supistelujen takia kohdunsuunikin aukeisi ennenaikoja 1,5cm.
Pieni rakkaani sai syötyä juuri, nostin hänet paidansisääni ihokosketukseen ja tuohon hän nukahti joten tämä pikkumamma voisi itsekkin syödä ja hetken lepäillä.
Me palaamme asialle myöhemmin
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)