Tultiin juuri suihkusta, meillä on kyllä amme vauvalle mutta ei sopivaa tasoa/jalkoja että saisi myös itselleen hyvän asennon kylvetystä varten joten suihku tuntuu helpommalta. Muru vain tiukasti syliin ja suihkun alle.
Oli se raskaus joltain osalta myös ihanaa, kuten nähdä mahan kasvavan ja tietävän että kultanikin kasvaa. Ja ne potkut, ensinmäiset potkut olivat kuin perhosen lepatus jotka voimistuivat. Tosin välillä olo oli epämukava pojan potkiessa kylkiluita.
Meillä oli tapana potkia aina nukkumaan mennessä niin että koko maha möyri.
Voisin kertoa jotain synnytyksestä.
En synnyttänyt tavallisesti alateitse vaan Mio otettiin ulos keisarileikkauksella.
En tietoisesti jännittänyt leikkausta hirveästi mutta alitajunta sitäkin enemmän, leikkausta edeltävänä yönä en saannut nukuttua melkein ollenkaan.
Leikkauspäivä oli 20/10, menimme aamulla puoli 8 sairaalalle äitini kanssa, halusin äitini mukaan synnytykseen. Äitini kuitenkin on minulle se tärkein henkilö ikinä.
Sairaalassa menin heti vuodeosastolle jossa leikkausta alettiin valmistelemaan, laitettiin katetri, tippa, verenpainetta mitattiin ja juuri ennen leikkaussaliin menoa annettiin joku antibotti.
Leikkaussalissa leikkaava lääkäri kyseli aikaisemmista leikkauksista ja anesteesilääkäri kertoi puudutuksesta ja sitten alettiinkin toimiin. Tässävaiheessa minua alkoi paleltamaan todella paljon, oli vaikea pysyä paikalla kun puudutusta laitettiin, tärisin niin paljon.
Asiaa ei yhtään auttanut että ennen puudutusta selkäni pestiin ja desifiotiin kylmällä nesteellä.
Anesteessialääkäri alkoi etsimään selkärangasta kohtaa josta puudutus saadaan menemään, sairaanhoitaja veti jalkojani koukkuun että saatiin selkärankaa paremmin näkymiin. Olo oli aika tuskainen pienessä sikiöasennossa ison mahan kanssa anesteessialääkärin painellen voimakkaasti selkää.
Lopulta paikka löydettiin ja puudutus aloitettiin, neulan lävistäessä hermoja tuntui kuin koko keho olisi saannut ison sähköiskun, pian puudutusaine oli laitettu ja minut käännettiin selälleni, kädet "sidottiin" sänkyyn kiinni ja sermi asennettiin. En tuntenut oikeaa jännitystä mutta huomasin jännitykseni siitä kun puhun kuin papupata.
Anesteessialääkäri varmisti kylmällä lapulla painellen että puudutus oli varmasti alkanut, olo oli aika höntti kun rintojen alapuolelta ei tuntenut kehoaan, minulla oli tuolloin vielä pieni yskä ja yskiminen oli todella vaikeaa puudutettuna. Onneksi äitini sai tulla saliin kanssani, se oli minulle tärkeää.
Itse leikkaus aloitettiin 11.04, kipua en tuntenut mutta erilaisia muita tuntemuksia, ihankuin alakroppani olisi ollut vuoristoradassa, tuntui kun jalat olisivat heiluneet puolelta toiselle.
11.07 lääkäri kertoi että poikahan sieltä tuli, sitten kuulin pikkuiseni ensinmäisen rääkäisyn ja kyyneleethän siinä nousivat silmiin, tai nousivat ja nousivat, itkin valtoimenaan.
Sain pienen vilauksen pojasta nähdä ennenkuin kätilö vei hänet putsattavaksi, äitini otti kuvia ja tuli minulle niitä näyttämään, anesteessialääkäri seurasi vointia ja lopulta kätilö toi pojan ihan lähelleni, syliin en poikaa voinnut ottaa mutta pienesti sain kultaa koskettaa ja ihailla ennenkuin kätilö ja äiti lähtivät takaisin osastolle. Minua alettiin paikkaamaan takaisin kiinni. Tikkejä tuli 3 eri kerrokseen, 2 sisäkerroksessa sulavat tikit ja päälimmäisessä ihokerroksessa komisti 4 tikkiä.
11.25 minut vietiin heräämöön seurantaan, hoitaja seurasi verenpainettani, sykettä ja saturaatiota, pian huomasin että pystyn liikuttamaan jo varpaitani. Pian tuli pieni huono olo joka on kuulemma ihan normaalia, siihen sain pahoinvointilääkettä.
Anesteessialääkäri tuli vielä kerran tarkistamaan vointini ja leikkaava lääkärikin tuli kertomaan leikkauksesta.
Koko heräämöajan olin aivan väsynyt, tietty kun jännitys on lauennut. Sain myös kunnon lämpöpeiton paleluun joka toi myös raukeata oloa.
Äidin eräs ystävä kävi minua katsomassa heräämössä kun on sairaalan työntekijä, hän toi onnittelukortin ja pikkuiselle pienen nallen.
Osastolle pääsin takaisin kahden aikaan jolloin sain heti pienen rinnalleni syömään. Heräämössä oloni aikana äitini oli saannut kylvettää Mion ja viettää hänen kanssaa Mummi-poika laatuaikaa.
Oli taivaallista saada oma pieni rakas poikani rinnalle.
2 ensinmäisen päivän aikana sain todella vahvoja kipulääkkeitä 3 kertaa vuorokaudessa koska olo oli aika kipeä. Sain tosin jo torstai-iltana luvan lähteä liikkumaan pieniä matkoja (vessa-sänky) jotta parantuminen lähtee kunnolla käyntiin.
Ensinmäisten päivien suihkureissut olivat aika tuskallisia, ihan kuin olisi Mount Everestiä kiivennyt.
Pikkuhiljaa liikkuminenkin lähti sujumaan jonkunlaisesti ja olokin alkoi olemaan parempi, vahvoja kipulääkkeitä ei tarvittu enään niin paljoon.
Kotiin sairaalasta pääsimme pikkuisen kanssa 25/10 joka oli hyvin kaunis, aurinkoinen syyspäivä. Koska kyseessä oli kuitenkin iso leikkaus, en saannut ensinmäisinä viikkoina nostaa pojan painoa enemmän enkä todellakaan rehkiä mitään erikoisia.
Nyt kuukausi leikkauksen jälkeen olo on hyvä, haava on parantunut todella hyvin ja olo on kuin enne, pystyn liikkumaan kuten ennen, mihinkään ei satu ja haavaa ei edes huomaa.
En kadu että valitsin keisarileikkauksen vaikka muutama päivä teki kipeää, oli se kaikki tämän ihanan pojan arvoista. Olen miettinyt että jos joskus tulevaisuudessa tulen saamaan vielä toisen lapsen, haluanko, hänetkin keisarileikkauksella vai uskaltaisinko koittaa alatiesynnytystä. Noh, vielä ei ole aika miettiä sitä. Se on tulevaisuuden asia.
Poika nukkuu vieläkin, tosin kävimme tässä kirjoittelun välissä kävimme hakemassa äitini kotiin lääkäristä. Jos sitä juttelisi vielä hetken naamakirjassa ystävän kanssa ennenkuin Mio herää taas syömään (:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti