Olen unohtanut aivan kertoa.
"Liikkuu ketterästi, kiipeilee.
Nukkuu ja syö hyvin. Pitää palloista ja ulkona viihtyy"
82.5cm ja 9995g. Pipo 45.8
Eli pitkä pitkä poika, pituutta tullut 2kk aikana melkein 5 senttiä lisää!
lauantai 3. marraskuuta 2012
Nuori äiti
Olen tullut äidiksi suht nuorella iällä. Toisaalta ei voi sanoa, että olisin teiniäiti koska olen ollut kahdenkymmenen kun Mio syntyi.
Olen sosialisessa mediassa huomannut, kuinka nuoria äitejä kritisoidaan ja arvostellaan todella rankalla kädellä. Tosin, myönnän itsekkin välillä ihmetteleväni kuinka 15-vuotiaat oikein suunnittelevat ja hankkiutuvat tarkoituksella raskaaksi.
Elämä nuorena yh-äitinä on ollut rankaa, en kiellä sitä ollenkaan. Mutta mitään en vaihtaisi, rakastan tuota poikaa aivan valtavasti.
Olen ihmetellytkin välillä, kuinka hyvin olen jaksanut arjessa. Hiukan jopa ylpeä. Kaikki ne yöheräämiset vauvana, huonosti sujunut imetys, Mion ihme iltahuudot vauvana joita ei voinnut laskea koliikiksi. Sitten omaan kotiin muutto, jossa ei enään ollut edes sitä pientä apua kuin äitini luona. Heikko rahallinen tilannekkaan kotihoidontuella ei ole se ihanteellisin, mutta aina meillä on ollut varaa maksaa vuokra, laskut ja hommata vielä jääkaappiin ruokaa. Nälkää me ei olla koskaan nähty vaan sitten ollaan tingitty esim äidin vaatevarastosta ja menoista.
Välillä on kyllä niitä päiviä kun toivoisi saavansa nukkua edes kerrankin kymmeneen tai että koti ei olisi kokoajan täynnä pyykkiä ja leluja pitkin kotia. Tai että olisi enemmän omaa aikaa käydä kaupoilla, liikkua ja tehdä asioita mitä nuoret tekevät. Mutta sen kaiken loppupeleissä kestää, koska on suuri onni, ilo ja etuoikeus nähdä tuon pojan kehittyvän päivä päivältä, nähdä se suloinen hymy ja uudet opit. Vauva ja taaperoaika on aina raskasta äidille, kun toinen on riippuvainen sinusta 24/7. Aika kuitenkin luistaa ja pian sitä huomaakin jo kuinka toinen on omatoiminen, puhuu ja ei tarvitsekkaan niin paljon sitä äidin huolenpitoa.
Mulla on n. kerran kuussa yksi ns yövapaa kun Mio menee äidilleni tai kummeileen yökylään. Tämänajan olen useinmiten käyttänyt totaaliseen nukkumiseen tai viihteelle lähtemiseen. Nukkuminen on se mieluisempi minulle, en niin baareista välitä.
Meillä käy kotipalvelu kanssa noin. kerran viikossa, joskus välillä kahdestikkin jolloin Mio on hoitajan kanssa 2-3 tuntia jolloin juoksen asioilla virastoissa tai teen suursiivousta. Tarvittaessa myös äitini/kummit ovat katsoneet tunnin kaksi pojan perään, jos minulla on ollut hammaslääkäri/lääkäri/joku muu aika johon lasta ei voi ottaa mukaan ja kotipalvelu ei ole silloin päässyt.
Vaikka sitä omaa aikaa voisi toivoa vähän enemmän, minusta nämä ovat olleet oikein riittävät. Hiukan saa hengähtää ja ajatella aikuisten ajatuksia ja sitten on taas ihana palata Mion luokse.
Minä itse en koe sitä niin pahaksi, että vuodenikäinen lapsi on äidistään erossa kuukaudessa yhteensä noin. 20 tuntia, lapsi ei siihen kuole ja äitikin saa hiukan nollattua.
Omalle kohdalle ei ole sattunut kritisointia nuoresta iästäni äitiydessä, ehkä hiukan Mion isän uudelta naiselta, muttei muualta. Enenpi vain positiivisia kommetteja ja kehuja. Äitini on minusta hyvin ylpeä, perhetyöltäni olen saannut positiivista palautetta kuinka minun ja Mion suhde on tiivis, rakastavainen ja kuinka tunnollinen äiti olen.
Tämä alkaa menemään aivan sekameteliksi jo, innoitukseni kirjoittaa lähti eräästä blogista jota olen seurannut.
17-vuotias tyttö joka on lyhyen seurustelun jälkeen päättänyt haluavansa lapsen ja kun lapsen synnyttyä he joutuivatkin ensikotiin ja miehen jätettyä hän päätti jättää lapsen. Itselleni tuli niin paha olo lapsen puolesta. Minun ei ole tarkoitus arvostella, mutta toisaalta en voi ymmärtää. Ymmärrän, että hän on tajunnut vasta lapsen synnyttyä ettei se olekkaan pelkällä ruusuilla tanssimista, mutta hänen teksteistään paistaa läpi, että hän on takertunut tähän poikaan liikaa eikä haluaisi menettää häntä. Tyttöä vituttaa herätä öisin syöttämään lasta, ensikodissa ei työntekijät hoidakkaan lasta niinkuin hän haluaisi eikä hän jaksa ja halua olla yksin kun entinen poikaystävä muuttaa pois.
Ehkä se olisi aika kai itsekkin mennä nukkumaan, että jaksaa aloittaa taas aamulla uuden päivän Mion kanssa. Huomenna menemmekin enolleni peli-iltaan ja siskoni tulee meille yöski. Mio tykkää varmasti, samoin kuin tämä mammakin.
Loppuun joitakin kuvia Miosta.
Hiukan on poika muuttunut 11kk aikana.
Olen sosialisessa mediassa huomannut, kuinka nuoria äitejä kritisoidaan ja arvostellaan todella rankalla kädellä. Tosin, myönnän itsekkin välillä ihmetteleväni kuinka 15-vuotiaat oikein suunnittelevat ja hankkiutuvat tarkoituksella raskaaksi.
Elämä nuorena yh-äitinä on ollut rankaa, en kiellä sitä ollenkaan. Mutta mitään en vaihtaisi, rakastan tuota poikaa aivan valtavasti.
Olen ihmetellytkin välillä, kuinka hyvin olen jaksanut arjessa. Hiukan jopa ylpeä. Kaikki ne yöheräämiset vauvana, huonosti sujunut imetys, Mion ihme iltahuudot vauvana joita ei voinnut laskea koliikiksi. Sitten omaan kotiin muutto, jossa ei enään ollut edes sitä pientä apua kuin äitini luona. Heikko rahallinen tilannekkaan kotihoidontuella ei ole se ihanteellisin, mutta aina meillä on ollut varaa maksaa vuokra, laskut ja hommata vielä jääkaappiin ruokaa. Nälkää me ei olla koskaan nähty vaan sitten ollaan tingitty esim äidin vaatevarastosta ja menoista.
Välillä on kyllä niitä päiviä kun toivoisi saavansa nukkua edes kerrankin kymmeneen tai että koti ei olisi kokoajan täynnä pyykkiä ja leluja pitkin kotia. Tai että olisi enemmän omaa aikaa käydä kaupoilla, liikkua ja tehdä asioita mitä nuoret tekevät. Mutta sen kaiken loppupeleissä kestää, koska on suuri onni, ilo ja etuoikeus nähdä tuon pojan kehittyvän päivä päivältä, nähdä se suloinen hymy ja uudet opit. Vauva ja taaperoaika on aina raskasta äidille, kun toinen on riippuvainen sinusta 24/7. Aika kuitenkin luistaa ja pian sitä huomaakin jo kuinka toinen on omatoiminen, puhuu ja ei tarvitsekkaan niin paljon sitä äidin huolenpitoa.Mulla on n. kerran kuussa yksi ns yövapaa kun Mio menee äidilleni tai kummeileen yökylään. Tämänajan olen useinmiten käyttänyt totaaliseen nukkumiseen tai viihteelle lähtemiseen. Nukkuminen on se mieluisempi minulle, en niin baareista välitä.
Meillä käy kotipalvelu kanssa noin. kerran viikossa, joskus välillä kahdestikkin jolloin Mio on hoitajan kanssa 2-3 tuntia jolloin juoksen asioilla virastoissa tai teen suursiivousta. Tarvittaessa myös äitini/kummit ovat katsoneet tunnin kaksi pojan perään, jos minulla on ollut hammaslääkäri/lääkäri/joku muu aika johon lasta ei voi ottaa mukaan ja kotipalvelu ei ole silloin päässyt.
Vaikka sitä omaa aikaa voisi toivoa vähän enemmän, minusta nämä ovat olleet oikein riittävät. Hiukan saa hengähtää ja ajatella aikuisten ajatuksia ja sitten on taas ihana palata Mion luokse.
Minä itse en koe sitä niin pahaksi, että vuodenikäinen lapsi on äidistään erossa kuukaudessa yhteensä noin. 20 tuntia, lapsi ei siihen kuole ja äitikin saa hiukan nollattua.
Omalle kohdalle ei ole sattunut kritisointia nuoresta iästäni äitiydessä, ehkä hiukan Mion isän uudelta naiselta, muttei muualta. Enenpi vain positiivisia kommetteja ja kehuja. Äitini on minusta hyvin ylpeä, perhetyöltäni olen saannut positiivista palautetta kuinka minun ja Mion suhde on tiivis, rakastavainen ja kuinka tunnollinen äiti olen.
Tämä alkaa menemään aivan sekameteliksi jo, innoitukseni kirjoittaa lähti eräästä blogista jota olen seurannut.
17-vuotias tyttö joka on lyhyen seurustelun jälkeen päättänyt haluavansa lapsen ja kun lapsen synnyttyä he joutuivatkin ensikotiin ja miehen jätettyä hän päätti jättää lapsen. Itselleni tuli niin paha olo lapsen puolesta. Minun ei ole tarkoitus arvostella, mutta toisaalta en voi ymmärtää. Ymmärrän, että hän on tajunnut vasta lapsen synnyttyä ettei se olekkaan pelkällä ruusuilla tanssimista, mutta hänen teksteistään paistaa läpi, että hän on takertunut tähän poikaan liikaa eikä haluaisi menettää häntä. Tyttöä vituttaa herätä öisin syöttämään lasta, ensikodissa ei työntekijät hoidakkaan lasta niinkuin hän haluaisi eikä hän jaksa ja halua olla yksin kun entinen poikaystävä muuttaa pois.
Ehkä se olisi aika kai itsekkin mennä nukkumaan, että jaksaa aloittaa taas aamulla uuden päivän Mion kanssa. Huomenna menemmekin enolleni peli-iltaan ja siskoni tulee meille yöski. Mio tykkää varmasti, samoin kuin tämä mammakin.
Loppuun joitakin kuvia Miosta.
maanantai 22. lokakuuta 2012
lauantai 13. lokakuuta 2012
tiistai 21. elokuuta 2012
Kuulumisia
Mio täytti eilen 10 kuukautta. Jotenkin tuntuu että aika vain katoaa johonkin. Aivankuin eilen olisimme vasta tulleet synnäriltä kotiin pienen paketin kanssa.
Pituutta pienellä miehellä on 77cm ja painoa 9kg 390g.
Me ollaan jo hetken asuttu tässä isommassa asunnossa, mutta vieläkin tuntuu ettei tämä ole minun koti. Pikkuhiljaa saannut asioita enemmän kohdalleen mutta. En tiedä onko se tämä tilan paljous, vai se ettei lattiassa ole laminaattia vaiko keittiön punaiset kaakelit? Vai nämä kaikki yhdessä.
Oma äitiyslomani loppui, minun piti palata töihin mutta surkeiden sattumusten sarjan jälkeen jäin kotiin kotihoidon tuelle. Hain kouluun josta tosin tuli hylkäävä päätös. Noh, ensivuonna uudestaan.
Pituutta pienellä miehellä on 77cm ja painoa 9kg 390g.
Me ollaan jo hetken asuttu tässä isommassa asunnossa, mutta vieläkin tuntuu ettei tämä ole minun koti. Pikkuhiljaa saannut asioita enemmän kohdalleen mutta. En tiedä onko se tämä tilan paljous, vai se ettei lattiassa ole laminaattia vaiko keittiön punaiset kaakelit? Vai nämä kaikki yhdessä.
Oma äitiyslomani loppui, minun piti palata töihin mutta surkeiden sattumusten sarjan jälkeen jäin kotiin kotihoidon tuelle. Hain kouluun josta tosin tuli hylkäävä päätös. Noh, ensivuonna uudestaan.
keskiviikko 18. heinäkuuta 2012
Heija
Oivoi. Taas on aikaa vierähtänyt, ollaan keretty muuttamaan isompaankin asuntoon ja sairasteltu. Oon ollut tosi väsynyt ja koska konekkin on rikki, niin tästä tulee lyhyt teksti taas.
Mutta kuvia kuvia!
Mutta kuvia kuvia!
tiistai 5. kesäkuuta 2012
5.6
Radiohiljaisuuden voisi taas kerran katkaista.
Olin tuossa sinuiitti-vti-korvatulehdus-flunssa taudissa viikon verran ja Miokin oli aika räkäinen.
Muuten ollaan vain oltu. Perhtyön kotipalvelu on käynnyt välillä katsomassa Mioo kun olen itse ollu asioilla, ihan piristävä välillä saada tunnin hengähdys koska muutenhan olen aivan kokoajan Mion kanssa kaksin ja kannan aivan kaiken vastuun.
Itselläni on ollut hiukan vaikeat olot. En tiedä onko tuo juuri asennettu hormonikierukka yksi tekijä joka saa mielialan heittelemään urakalla. Jotenkin kokoajan todella herkillä. Viikonloppu oli ehkä pahin lukiessa sosiaalisesta mediasta valmistujaista. Tämän piti olla minun vuoteni kanssa.
Mutta elämä menee eteenpäin, kyllä minäkin vielä valmistun sairaanhoitajaks. Aikanaan. Nyt keskityn vain tuohon rakkaaseni.
Mio on kehittynyt aivan huimasti, konttaa kuin vanha tekijä, nousee seisomaan ja tänään otti pienen pieniä askelia tukea vasten. Pituutta ja painoakin on varmasti tullut huimasti. Mun vauvani ei ole enään pieni sylivauva vaan iso poika jo. Apua.
Ehkä keksin ensikerralle jotain järkevämpää asiaa.
Olin tuossa sinuiitti-vti-korvatulehdus-flunssa taudissa viikon verran ja Miokin oli aika räkäinen.
Muuten ollaan vain oltu. Perhtyön kotipalvelu on käynnyt välillä katsomassa Mioo kun olen itse ollu asioilla, ihan piristävä välillä saada tunnin hengähdys koska muutenhan olen aivan kokoajan Mion kanssa kaksin ja kannan aivan kaiken vastuun.
Itselläni on ollut hiukan vaikeat olot. En tiedä onko tuo juuri asennettu hormonikierukka yksi tekijä joka saa mielialan heittelemään urakalla. Jotenkin kokoajan todella herkillä. Viikonloppu oli ehkä pahin lukiessa sosiaalisesta mediasta valmistujaista. Tämän piti olla minun vuoteni kanssa.
Mutta elämä menee eteenpäin, kyllä minäkin vielä valmistun sairaanhoitajaks. Aikanaan. Nyt keskityn vain tuohon rakkaaseni.
Mio on kehittynyt aivan huimasti, konttaa kuin vanha tekijä, nousee seisomaan ja tänään otti pienen pieniä askelia tukea vasten. Pituutta ja painoakin on varmasti tullut huimasti. Mun vauvani ei ole enään pieni sylivauva vaan iso poika jo. Apua.
Ehkä keksin ensikerralle jotain järkevämpää asiaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)