Olen sosialisessa mediassa huomannut, kuinka nuoria äitejä kritisoidaan ja arvostellaan todella rankalla kädellä. Tosin, myönnän itsekkin välillä ihmetteleväni kuinka 15-vuotiaat oikein suunnittelevat ja hankkiutuvat tarkoituksella raskaaksi.
Elämä nuorena yh-äitinä on ollut rankaa, en kiellä sitä ollenkaan. Mutta mitään en vaihtaisi, rakastan tuota poikaa aivan valtavasti.
Olen ihmetellytkin välillä, kuinka hyvin olen jaksanut arjessa. Hiukan jopa ylpeä. Kaikki ne yöheräämiset vauvana, huonosti sujunut imetys, Mion ihme iltahuudot vauvana joita ei voinnut laskea koliikiksi. Sitten omaan kotiin muutto, jossa ei enään ollut edes sitä pientä apua kuin äitini luona. Heikko rahallinen tilannekkaan kotihoidontuella ei ole se ihanteellisin, mutta aina meillä on ollut varaa maksaa vuokra, laskut ja hommata vielä jääkaappiin ruokaa. Nälkää me ei olla koskaan nähty vaan sitten ollaan tingitty esim äidin vaatevarastosta ja menoista.
Välillä on kyllä niitä päiviä kun toivoisi saavansa nukkua edes kerrankin kymmeneen tai että koti ei olisi kokoajan täynnä pyykkiä ja leluja pitkin kotia. Tai että olisi enemmän omaa aikaa käydä kaupoilla, liikkua ja tehdä asioita mitä nuoret tekevät. Mutta sen kaiken loppupeleissä kestää, koska on suuri onni, ilo ja etuoikeus nähdä tuon pojan kehittyvän päivä päivältä, nähdä se suloinen hymy ja uudet opit. Vauva ja taaperoaika on aina raskasta äidille, kun toinen on riippuvainen sinusta 24/7. Aika kuitenkin luistaa ja pian sitä huomaakin jo kuinka toinen on omatoiminen, puhuu ja ei tarvitsekkaan niin paljon sitä äidin huolenpitoa.Mulla on n. kerran kuussa yksi ns yövapaa kun Mio menee äidilleni tai kummeileen yökylään. Tämänajan olen useinmiten käyttänyt totaaliseen nukkumiseen tai viihteelle lähtemiseen. Nukkuminen on se mieluisempi minulle, en niin baareista välitä.
Meillä käy kotipalvelu kanssa noin. kerran viikossa, joskus välillä kahdestikkin jolloin Mio on hoitajan kanssa 2-3 tuntia jolloin juoksen asioilla virastoissa tai teen suursiivousta. Tarvittaessa myös äitini/kummit ovat katsoneet tunnin kaksi pojan perään, jos minulla on ollut hammaslääkäri/lääkäri/joku muu aika johon lasta ei voi ottaa mukaan ja kotipalvelu ei ole silloin päässyt.
Vaikka sitä omaa aikaa voisi toivoa vähän enemmän, minusta nämä ovat olleet oikein riittävät. Hiukan saa hengähtää ja ajatella aikuisten ajatuksia ja sitten on taas ihana palata Mion luokse.
Minä itse en koe sitä niin pahaksi, että vuodenikäinen lapsi on äidistään erossa kuukaudessa yhteensä noin. 20 tuntia, lapsi ei siihen kuole ja äitikin saa hiukan nollattua.
Omalle kohdalle ei ole sattunut kritisointia nuoresta iästäni äitiydessä, ehkä hiukan Mion isän uudelta naiselta, muttei muualta. Enenpi vain positiivisia kommetteja ja kehuja. Äitini on minusta hyvin ylpeä, perhetyöltäni olen saannut positiivista palautetta kuinka minun ja Mion suhde on tiivis, rakastavainen ja kuinka tunnollinen äiti olen.
Tämä alkaa menemään aivan sekameteliksi jo, innoitukseni kirjoittaa lähti eräästä blogista jota olen seurannut.
17-vuotias tyttö joka on lyhyen seurustelun jälkeen päättänyt haluavansa lapsen ja kun lapsen synnyttyä he joutuivatkin ensikotiin ja miehen jätettyä hän päätti jättää lapsen. Itselleni tuli niin paha olo lapsen puolesta. Minun ei ole tarkoitus arvostella, mutta toisaalta en voi ymmärtää. Ymmärrän, että hän on tajunnut vasta lapsen synnyttyä ettei se olekkaan pelkällä ruusuilla tanssimista, mutta hänen teksteistään paistaa läpi, että hän on takertunut tähän poikaan liikaa eikä haluaisi menettää häntä. Tyttöä vituttaa herätä öisin syöttämään lasta, ensikodissa ei työntekijät hoidakkaan lasta niinkuin hän haluaisi eikä hän jaksa ja halua olla yksin kun entinen poikaystävä muuttaa pois.
Ehkä se olisi aika kai itsekkin mennä nukkumaan, että jaksaa aloittaa taas aamulla uuden päivän Mion kanssa. Huomenna menemmekin enolleni peli-iltaan ja siskoni tulee meille yöski. Mio tykkää varmasti, samoin kuin tämä mammakin.
Loppuun joitakin kuvia Miosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti